Tuesday, May 22, 2007

Vårbal
















Oikeastaan skipattiin varsinaiset bileet ja aloitettiin sen sijaan ilta meillä - vihdoin sain aikaiseksi kokata ystäville. Vietin koko päivän keittiössä (slow motion cooking) mutta nautin olostani, sillä olin varautunut pitkälliseen ruoanvalmistukseen tuomalla koneen keittiöön niin että pystyin kuuntelemaan samalla musiikkia. Tein myös loistavan soittolistan päivällistä varten. Ja söin huomaamatta noin puolet suklaasta, jonka oli tarkoitus päätyä jälkkäriin. Uskomatonta, mutta totta. Koska kukaan ei missään vaiheessa sylkäissyt ruokia ulos, Ica-instant-kahvi maistui sokerin ja maidon kera, viinipullot tyhjentyivät ja pöydässä istuttiin kauan, koin onnistuneeni vähintään kohtalaisesti.






















Tässä matkalla poseeraamaan luonnon helmaan. Kun kerrankin oli mekot päällä.






















Löydettiin hyvä kallio. Mutta kaikki ei ollut vielä kunnossa.























Tuulista. You can tell.

















Tanssia ja juhlatunnelmaa. Suoraan jatkoille meno on kuitenkin aina vähän arveluttavaa, voi tulla helposti outsider-olo. No, tanssittiin muutama oikea tanssi orkesterin tahdittamana ja sitten preferoitiin rennompaa musiikkia ja vapaampia liikkeitä.

































Käveltiin kotiin auringon jo noustua. Siistiä. Paljon ihmisiä liikenteessä, koska kaikissa osakunnissa oli tanssiaiset ja lähes kaikki sulkivat ovensa samaan aikaan. Lähdettiin kulkemaan keskustassa kahden tytön perässä, koska niillä oli hassut neon-väriset mekot päällään. No, lopulta tytöt päätyivät (mihinkäs muuallekkaan kuin) hotdog-kojulle, joten me suunnattiin Flogstaan.

Tuloksena illasta mustat jalat (koska olin tanssinut ilman kenkiä) sekä mustunut pyyhe (koska en tajunnut tarpeeksi ajoissa että jalat voi olla niin mustat).

No comments: