Part III - Ljubljana

Tässä kuitenkin näkymä Koperin rannasta.

Pääkaupunkiin suunnatessamme päätettiin kokeilla
liftausta.















Liekö loistavan valmistautumisen (haettiin
tuliterä musta tussi kirjakaupasta), näyttävän kyltin
vaiko oikean poseerausasennon ansiota (ei uskota hyvään
onneen tai paikkavalinnan vaikutukseen!) että noin viiden
minuutin tienposkessa kykkimisen jälkeen kohdallemme
pysähtyi auto, Volkswagen. Sitä ajoi kiva mies, joka oli
matkalla vaimonsa luokse Ljubljanaan ja joka jopa tarjosi
sipsejä matkanaposteltavaksi - tai mä tarjosin niitä sille,
kun sen piti tietty keskittyä ajamiseen. Eli kertaheitolla
Ljubliksen keskustaan, ja koska nopeusmittari näytti 130 km/h
aina kun mahdollista, oli tämä liikennöintimuoto aika paljon
nopeampi (alle tunti) kuin junavaihtoehto, joka kestää
kaksi ja puoli tuntia. Jipii. Tavattiin liftauskomppaniamme
toinen puoli (suomalaiset Steffi ja Henna) myöhemmin
iltapäivällä terassilla ja otettiin oluet autokuskeillemme.
Kuvassa kuitenkin irkkupoika Shawn.
















Pidin kaupungista paljon. Kauniita vanhoja rakennuksia.
Ja auringonpaiste saa tietysti hyvälle tuulelle missä
tahansa.
Hieman sivussa siellä on paikka nimeltään Metelkova,
joka muistutti musta vähän festareita ja toisaalta
Christianiaa. Siellä oli piha-alue ja taloja, joissa soi
erilainen musiikki ja joihin pystyi pistäytymään oluelle.
Leppoinen tunnelma.
















Katukuvaa, kolmen sillan läheisyydessä.
















Bongattu vaatekaupassa!!





















Jouduin paketoittamaan rinkkani
Venetsian lentokentällä. Sitten olikin
jännittävää bongata oma pinkki pallero
kaikkien muiden joukosta Hahnissa, kun
niitä tulla tupsahteli hihnalle...

Ja ai niin, nukuin sittenkin viimeisen yöni siellä
lentokentän yläkerran nahkasoffalla!

Onnen hetkiä etelässä, part II

Kroatia - Zagreb, Dubrovnik, Split

Oltiin siis myös Kroatiassa.
Zagreb oli musta mukavin paikka, siellä oli jotenkin kiva tunnelma ja sopivasti elämää. Dubrovnik puolestaan oli vähän pettymys. Turistielämää oli aika paljon ja se tympii joka paikassa - mutta toisaalta, turistejahan mekin siellä oltiin yhtä lailla.
Bussissa istuttiin pari yötä. Nukkuminen sujui kohtalaisesti, mutta mutkaisilla teillä meinasin koko ajan tippua penkiltä, joten se vähän häiritsi keskittymistä uneksimiseen. Matka länsirannikkoa pitkin pohjoiseen oli jännittävä, kun silloin tuuli tosi paljon ja mua pelotti, kun ajettiin pientä tietä vuoren rinteessä ja tunsin, kuinka tuuli heilutti bussia. Näkymät olivat kuitenkin siistit, sillä taivas oli pilvetön ja lähes täysi kuu heijastui meren pintaan. Oikeastaan ei edes tehnyt mieli nukkua.


















Torielämää Zagrebissa

















Kahviloita, ah, paljon kivoja kahviloita.




















Kattojen yllä
































Tokyo Twins :-)















Kävely kasvitieteellisessä puutarhassa oli hämmentävä kokemus. Ihasteltiin kukkivia puita ym. Kolmessa eri kohdassa ilmassa leijaili makea ruohon tuoksu, ja vaikka me kuinka yritettiin etsiä maasta kannabis sativa -kylttiä, sitä ei jostain syystä koskaan löytynyt. Hmm. Tehtiin se johtopäätös, että jossain puskassa kaikkien nimettyjen kukkasten seassa täytyy olla joku kasveja - tai pelkkää ruohoa - rakastava tyyppi päiväsauhuilla.


















No, mekin innostuttiin ostamaan pikkusikareita. Voi sitä juhlallista hetkeä, kun ensinnäkin päästiin kahville terassille, jossa oli hienot rottinkituolit (edellisenä päivänä kyseinen paikka oli täynnä ja jouduttiin tyytymään viereiseen kahvilaan) ja toiseksi sytytettiin yhteinen kirsikka-aromeilla ja typerällä imukappaleella varustettu sikari. Näky ei varmaan kyllä ollut tyylikkäimmästä päästä, vaikka ulkoiset puitteet olivatkin kunnossa... Olisi pitänyt harjoitella etukäteen, ennen kuin menee julkiselle paikalle tupruttelemaan.







































Dalmatian niemimaan eteläosissa









































































Retki on päättynyt. Aamutuimaan Triesten bussiasemalla.

Onnen hetkiä etelässä, part I

Uppsalan puolipilvisen taivaan alla jälleen.
Matkailu on ollut mukavaa, mutta jotenkin myös nautin olostani täällä, paikallaan.
Tässä palasia kaksiviikkoisesta reissusta.
















Planica - mäkihyppelyä

Kello herättämään 3.30 ja keskustaan bussille, jonka oli määrä suunnata pohjoiseen tuntia myöhemmin. Adrenaliini alkoi virrata kiitettävästi siinä vaiheessa, kun oltiin hilppasemassa pimeässä oikotietä hiljaisen moottoritien ylitse - ja tietenkin siviilipoliisiauto ajoi just silloin ohitse. Sannan kanssa tehtiin päätös ampaista karkuun, kun auto pysähtyi ja laittoi sinisen valon välkkymään. Päätös kannatti, sillä hetken juoksemisen ja yhden sillan ylityksen jälkeen todettiin pelastuneemme - toisin kuin kolme muuta seurueestamme. No, koska lähes kaikesta selviää rahalla, niin myös tästä. Oikoteiden ottamista vältettiin kuitenkin suhteellisen kiitettävästi loppureissun ajan...

Mäkihyppyyn oltiin varauduttu kokoelmalla viini- ja skumppapulloja, eikä mieleen juolahtanut, ettei alueelle mahdollisesti saa viedä lasista kamaa. Seurauksena operaatio pikahumala klo 9.30 porttien ulkopuolella. Olimme tehokkaita - eihän sitä kannustajatkaan pysty kaikkeaan antamaan selvin päin ;-) Tämän oli erityisesti sisäistänyt ruotsalainen Anders, joka lisäksi varustautui päivään kiinnittämällä pipoonsa sinisen ja keltaisen palleron ja ostamalla ison keltaisen torven. Kukaan ei koskaan saanut selville, oliko kisassa mahdollisesti mukana ruotsalaisia hyppääjiä.



Rakek - luonnonpuisto

Päivä luonnon helmassa, jonne päästiin junamatkan jälkeen lopulta pakettiauton takakontissa, mistä johtuen kukaan ei ihan tarkasti tiennyt, missä ylipäänsä ollaan. Tämä hankaloitti sitten jonkin verran löytämistä takaisin juna-asemalle, josta oli tarkoitus lähteä Koperiin siten, että Sanna ehtii illan salsa-tunnilleen ajoissa.

Paikallisten luontoihmisten konsultoinnin jälkeen päädyttiin kinttupolun ja tien välisessä valinnassa jälkimmäisen kannalle, tiedostaen, että edessä oli noin tunnin kävely mikäli kukaan ei ottaisi kyytiin - ja aikaa junan lähtöön oli noin 45 minuuttia. Eräs puolalainen poika lähti seuraksemme. Ja sitä tietä riitti ja kävelyä kesti. Onneksi paistoi aurinko, niin että tuskanhien lisäksi oli muutenkin lämmin. Koitin keventää tunnelmaa huumorin avulla, mutta se ei tuottanut toivottua tulosta. Vastaan tuli kylä, jotain teollisuushalleja ja iso tie, eikä mainintaakaan meidän kylästä. Ja aika kului. Eikä tullut niitä autoja, jotka olisivat voineet ottaa kyytiinsä. Oltiin jo myöhässä junan lähtöajasta, kun nähtiin kyltti 400 m asemalle. Juostiin loppumatka, lopulta raiteita pitkin asemaa kohti, jossa nähtiin Koperin junan edelleen seisovan. Kun oltiin jo melkein perillä, juna lähti liikkeelle ja kuski vain heilutteli meille, kun yritettiin viuhtoa sitä jarruttamaan. Vituttihan se. Sitten vaan aluspaidat aseman penkille kuivumaan ja kaupasta punaviiniä, kokista ja kertakäyttömukeja. Salsa-tuntikin pidettiin lopulta Rakekin autiolla asemalla seuraavaa junaa (2,5 h päästä) odotellessa.
Kolmas pyörämme Matceij näki asiassa sen valoisan puolen, että tunnin epätoivoinen pikakävely oli oikeastaan erinomainen aerobinen treeni. Toinen lohduttava asia oli se, että kolme muuta porukastamme otti luonnonpuistosta "oikotien" kylään, ja he saapuivat perille noin tunnin meidän jälkeemme - autokyydillä.

Matkalla

Tällä hetkellä Sloveniassa, Koperissa, eli ihan Italian rajalla Triesten kaupungin lähistöllä. Palattiin Sannan kanssa 6 päivän Kroatia-touriltamme aamulla, n. 10 tunnin bussissa istumisen jälkeen. Olen täällä pari viikkoa tsekkaamassa siskon elämää ja samalla paossa omastani ü. Paluu Uppsiin häämöttää kuitenkin, sillä sunnuntaina lähteepi kone takaisin. Olen jo valmiiksi miettinyt unipaikkaa Hahnin lentokentältä, jossa pitää kuluttaa yksi yö ennen kotiin pääsyä. Tähänastisten kokemusten perusteella yläkerta on parempi kahvilan nahkasohvineen, mutta se suljetaan puolenyön maissa siivouksen vuoksi, ja sen jälkeen alhaalta on "parhaat" paikat viety, ja saattaa joutua majoittumaan nurkkaan kaupan ovien eteen - vain todetakseen, että kyseinen kauppa avaa kyseisen ovensa jo klo 04.30, jolloin on jälleen muutto edessä. Eli taktinen matkaaja valitsee houkutuksesta huolimatta suoraan alakerran lattian, mielellään nurkkauksen portaiden alta, koska siellä on turvallinen olo. Viimeksi, Italiasta tullessa, levitin parin likaisia sukkiani karkottamaan mahdolliset ihmiset ympäriltä (ajatuksena oli vähän niinkuin tavoitella valkosipuliefektiä, joka karkottaa vampyyrit).

Jatkan myöhemmin ja laitan kuviakin kun ehdin. Nyt Sannan salsa-tunti on loppumassa ja mun langaton nettitaivas sulkemassa ovensa. Illalla tulee uusin J. Bond meille kylään. Ja se on punaviinin arvoinen vierailu. Noh, mikäpä nyt ei olisi punaviinin arvoista.