Heräämisiä

Yksi pienistä mahtavista asioista elämässä on aamuherääminen. Huomasin sen tänään - pitkästä aikaa. Kun herää aamulla aikaisin (olen rajoittanut snoozetuksen noin puoleen tuntiin...), tuntee nukkuneensa tarpeeksi, avaa ikkunaverhot (no, mulla on vaan kaihtimet, eli en voi kovin mahtipontisesti vetää niitä syrjään), näkee auringon killittävän taivaalla, hakee keittiöstä lasillisen mehua ja laittaa jotain hyvää musiikkia soimaan, tulee pakostikin hyvä fiilis! Ja tuntuu jotenkin konkreettisesti siltä, että koko päivä on vasta edessä, ettei ole menettänyt vielä yhtään hetkeä. Juhuu!

Ystäväni Linea soitti meille viime sunnuntai-illan kunniaksi tanskalaista reggae-musiikkia. Se kuulostaa aika hilpeältä, vaikka sanoja ei ymmärräkkään - tai ehkä just siksi. Tsekatkaa www.myspace.com/bliglad

Tulee kesäolo!!

Pullamies Eliasson

Olen istunut illan koneen ääressä, aloitin esseetä, mutta nyt ei enää ajatukset pysy kasassa. Siirryn siis blogiin. Lyhyeksi hetkeksi.

Ruotsin entinen ulkoministeri, diplomaatti ja YK:n yleiskokouksen entinen puheenjohtaja Jan Eliasson on tällä hetkellä Uppsalan yliopistossa vierailevana tutkijana, ja hän piti tänään luennon, jota olin kuuntelemassa. Aihe oli vapaa, joten hän kertoi mm. eri konflikteista, joissa hän on ollut vuosien varrella mukana YK:n edustajana rauhanneuvottelijana sekä neuvottelu-/välitystoiminnasta yleisemmällä tasolla. Ja vau, se mies on puhunut ennenkin. Olisin voinut istua yliopistolla paljon kauemminkin kuin puolitoista tuntia ja kuunnella hänen analysointiaan ja tarinoita erilaisista tilanteista ja pienistä sattumuksista. Hän otti kyllä yleisönsä (jota oli sali täynnä) loistavasti. Toisaalta oli myös aika pysäyttävää, jälleen kerran, kuulla esimerkiksi tilanteen vakavuudesta Darfurissa, jossa hän tällä hetkellä toimii Afrikan unionin edustajan kanssa rauhan saavuttamiseksi. Jo ajatus siitä, että Darfurin maakunnan pinta-ala on suurempi kuin esimerkiksi koko Ranskan alue (Sudanin pinta-ala on suunnilleen kolmannes Pohjois-Amerikasta) saa katsomaan asioita edes vähän oikeammasta perspektiivistä. Mutta silti. Kulttuurien, perinteiden, uskontojen ja periaatteiden yhteentörmäys on aika iso juttu, myös ja etenkin ihmisille, jotka tulevat niiden ulkopuolelta ja pyrkivät toiminnallaan aikaansaamaan jollain tavalla pysyviä ratkaisuja ja muutoksia.

No, Eliasson aloitti puheensa siitä, miten luennoitsijan ei missään tilanteessa pidä hämmentyä, vaikka kaikki ei sujukaan suunnitelmien mukaan. Esimerkkinä hän kertoi tilaisuudesta, jossa oli nuorena vaihto-oppilaana puhumassa Yhdysvalloissa. Kyseessä oli presbyteerikirkon ikääntyneiden naispuolisten jäsenten (n. 250 hlöä) kokoontuminen (ei kertonut, miten Ihmeessä oli alunperin päätynyt sinne puhumaan!), johon hän oli valmistellut YK-aiheisen esitelmän. Kun puheen aika tuli, toivotti tilaisuuden järjestäjä hänet tervetulleeksi estradille ja ilmoitti kuulijoille, että "...and Mr. Eliasson will handle the question of how our society has succeeded in sharing the Christian joy..."

Puheensa lopuksi (sen jälkeen, kun puhelimensa oli kerran soinut ja hän siihen vastannut; tämä oli musta ylimielistä) hän ilmoitti lähtevänsä ostamaan laskiaispullia.

Seminaareja

Kaiken muun toiminnan lisäksi täällä pitäisi tosiaan myös tehdä jotain sen eteen, että opintorekisteriin voi sitten jossain vaiheessa lisätä muutaman pisteen ja että opintotuki-ihmisetkin pysyvät loitolla karhukirjeidensä kanssa. No, muistaakseni kirjoitin tammikuun alussa, että motivaatio on korkealla (tai jotain)...

Opiskelu eroaa aika paljon siitä, mihin kotona on tottunut. Täällä käytetään ns. problem based learning -metodia, eli asioihin perehdytään ja teoriat opetellaan ikäänkuin käytännön näkökulmasta. Opetus perustuu seminaareihin, joita varten saadaan etukäteen tehtäviä ja ohjeita siitä, mitä kannattaa kutakin kertaa varten lukea tai mistä löytyy vastauksia esitettyihin kysymyksiin. Meidät on jaettu 3-4 hengen ryhmiin, jotka kokoontuu aina ennen seminaaria keskustelemaan kysymyksistä (ja tietysti juomaan kahvia ja puhumaan myös muista asioista - joskus tämä osio vie voiton itse tapaamisen pointista). Ja seminaarit on tietysti pakollisia. Meidän opettaja on sellainen, että se kyselee kaiken aikaa jotain ja sitten vain huikkii nimiä, keneltä haluaa vastauksen. Eli toisin sanoen pakottaa seuraamaan opetusta edes jollain tasolla. Tämä vaatii jokseenkin toisenlaista aktiivisuutta kuin se, että voi halutessaan mennä luennolle ja istua siellä halutessaan offline-tilassa kaksi tuntia. Luultavasti opettaja ei tänä aikana kysy keneltäkään mitään, mutta jos näin jostain syystä sattuu tapahtumaan, aina voi teeskennellä kirjoittavansa jotain tai sitten vain välttää katsekontaktia.

Joo, mä kyllä käytän täälläkin tätä katsekontaktin välttämistaktiikkaa, jos mitään nimiä ei kuulu ja opettaja, Mattias, vaan odottaa käsien nousevan pystyyn. Toiminut tähän asti. Juhuu.

Nyt pitäisi kirjoittaa essee. Mietin tänään, että miten kuuden sivun rykäiseminen paperille voi tuntua näin hankalalta, kunnes tajusin, että ajattelen asiaa välillä ruotsiksi, välillä englanniksi ja välillä suomeksi. Kaikki sanat vaan pyörii päässä, mutta ulos ei kertakaikkiaan tule mitään järkevää pohdintaa. Ehkä on syytä vaihtaa tekniikkaa?

Tentti on niinikään sellainen, että siellä testataan, onko asia ymmärretty ja sisäistetty, eikä pelkästään sitä, mitä on opittu ulkoa. Eli kaikki materiaali saa olla mukana ja sitä soveltamalla sitten pitää ratkoa jotain oikeustapauksia, ilmeisestikin. Mua kyllä vähän hirvittää, sillä olen aina ollut heikoimmilla silloin, kun teoriaa pitää oikeasti soveltaa käytäntöön. Eli tosielämän kohtaaminen tuottaa toisin sanoen tuskaa. Toisaalta tämä on nimenomaan hyvää harjoitusta siihen - nyt ei ole oikein muutakaan vaihtoehtoa.



Kuvissa ylhäällä yliopiston päärakennus ulkoa ja sisältä. Keltainen nurkka on oikeustieteellinen. Kirjaston lukusali lintuperspektiivistä alla.

Tukholmassa

Aloitettiin lauantaipäivä eli eilinen synttärikakulla. Aina löytyy hyviä syitä kokoontua yhteen ja herkutella! Pöydässä oli totuudenmukaisesti 24 kynttilää ja melkein saman verran tanskanlippuja (juurensa on hyvä muistaa myös ulkomailla, tai jotain...) Kaikki kynttilät ei sammuneet yhdellä puhalluksella, vaikka Linea vetikin keuhkot täyteen ilmaa ja keskittyi suoritukseensa täysillä.

Junaa odotellessa tunsimme olomme anonyymeiksi alkoholisteiksi, kun istuttiin yhdessä piirissä ja kaiken lisäksi muut ihmiset jotenkin kummallisesti kaikkosivat ympäriltä. Paitsi vaaleatukkainen kaveri, joka näkyy kuvassa taka-alalla kirjan kanssa. Luki Orhan Pamukin Lumea, tsekkasin asian.







Perillä tehtiin pieni kaupunkikierros, jonka jälkeen päädyttiin jälleen syömään. Mä jouduin taistelemaan aika kauan hervottoman kokoisen paninin kanssa, mutta loppujen lopuksi se oli kadonnut lautaselta. Jälleen oli syytä iloita.











Debaser Medis oli paikka, jonne päädyttiin (Medborgarplatsenilla). Siellä on usein livemusaa ja musta se oli viihtyisä. Aika iso, eli ei toimi jos on liian vähän ihmisiä. Siellä oli levy-yhtiön synttärit, jossa soitti 5 ruotsalaista bändiä. Kaksi niistä oli mainioita ja loput sitten vähän tylsempiä. Onnelliset Tunnit kestivät klo 21 saakka, minkä vuoksi juuri sitä ennen olikin haettava pöytä täyteen olutta. Ja taas istuttiin piirissä...

Tässä Ingenting. Siitä pidin. Parasta oli nörttilook-helistintensoittaja, joka näkyy kuvassa vasemmalla.


Olin kaupunkiopas ja muut seurasivat keltaista lapastani. Paluumatkalla löysin itselleni megafonin, joka alkoi jossain vaiheessa ärsyttää opastetulle kierrokselle (pakon edessä) osallistuneita matkalaisia. Mä en kuitenkaan antanut asian häiritä mitenkään.












Oli tosi mukavaa käydä Tukholmassa. 9 hengen porukan kanssa se vaan on vähän eri juttu, silloin täytyy enemmänkin keskittyä vain hengailuun ja kulkemiseen ja paikkojen katseluun. Eli uudelleen on mentävä itsekseen, jotta voi tehdä mitä huvittaa. Junamatka Uppsalasta kestää n. 4o minuuttia, joten siinä ei paljon ehdi muuta kuin istahtaa alas ja sitten ollaankin jo perillä, ja se on hyvä asia.

Flogsta

Kotitalo, eli numero 3.












Maisema parvekkeeltamme muihin samanlaisiin taloihin. Positiivista on se, että täällä sentään numerot menevät loogisessa järjestyksessä - toisin kuin Ylioppilaskylässä, jossa talon nro 33 A löytäminen ei välttämättä juurikaan ole avuksi etsittäessä taloa nr. 35 A...






Viikonloppuna oli pizzailta. Voisiko sitä olla enää tyytyväisempi omaan saavutukseensa, etenkin kun kyse on niinkin vaativasta asiasta kuin pohjataikinan tekemisestä?


Olimme myös käytäväbileissä, joiden järjestäjät olivat panostaneet iltaan niinkin paljon, että olohuone oli täynnä värikkäitä ilmapalloja, kattoon oli teipattu taskulamppuja, joiden loisteessa pyöri discopallo ja musiikillinen anti oli suunnattu vahvasti 80- ja 90-luvulle.
Eikö ole olemassa muuta varteenotettavaa tanssimusiikkia kuin ne iänikuiset hitit, jotka kaikki tuntee (ja joista kaikki edelleen jaksaa innostua)?




Joku talossamme oli joko päättänyt lauantai-iltansa tai aloittanut sunnuntaiaamunsa antamalla reippaasti ylen ikkunastaan. Kaikeksi onneksi meidän keittiön ikkuna oli sopivasti kyseisen ikkunan alapuolella, joten saimme siihen mukavan muiston viikonlopun railakkaasta juhlasta.
Tämän kunniaksi naapurini Julia kirjoitti hissiin oheisen viestin. Aika jännää, ettei kukaan ole vielä tullut koputtamaan käytävämme oveen rätti kädessä.









Tässä pieni isänmaallinen kukka, joka asuu keittiön ikkunalaudalla. Jotenkin tuntuu, että oheistilpehöörillä on tärkeämpi asema (ja se jopa näyttää elävämmältä kuin itse kasvi) tässä kukkaruukussa.

Ai niin, edelliseen postiin viitaten voin kertoa, että E-Type on suunnitellut perustavansa viikinkikylän Djurgårdenille Tukholmaan.
Seuraan projektin edistymistä.

Kauneusneuvosto

Meidän keittiönpöydällä lojuu joka aamu uusi Dagens Nyheter, ja yleensä selailen sen läpi. Torstaisin mukana tulee viikkoliite På stan, joka keskittyy lähinnä Tukholman alueen tapahtumiin, mutta jossa muuten on ihan hauskoja juttuja. Ekalla sivulla on palsta, jossa perehdytään aina johonkin ihme juttuun. Toissapäivänä kyse oli kauneusneuvostosta, eli kokonimeltään Rådet till skydd för Stockholms skönhet. Se on perustettu vuonna 1919 jonkun vasemmistopoliitikon aloitteesta, mutta nykyään sitä pidetään enemmänkin oikeistolaistena. Kauneusneuvostolla ei ole päätösvaltaa tai veto-oikeutta edes Tukholman kauneuteen liittyvien perimmäisten kysymysten äärellä, eli siis käytännössä se tekee erilaisia ehdotuksia (400-500 asiaa vuodessa). Neuvosto koostuu 13 kunnanvaltuutettujen valitsemasta edustajasta, joiden joukossa on mm. arkkitehtejä, taiteilijoita ja poliitikkoja (yllättävää). Riemastuttavinta jutussa oli se, että kokoomuslaisten kerrottiin juuri ilmoittaneen uusimmaksi kauneusneuvostokiinnityksekseen E-Typen!! Perusteluna oli se, että he arvostavat E-Tyypin kiinnostusta historiaan, etenkin viikinkiaikaan. Heh. Onko tämä siis se sama mies, joka teki lähtemättömän vaikutuksen mm. biiseillään This Is The Way (1995), Back In The Loop (1997), Angels Crying ja Here I Go Again (1998)...?

Tänään olin taidemuseossa Uppsalan linnassa. Se ei tehnyt kovinkaan suurta vaikutusta, mutta onpahan käytynä. Paikka oli aika pieni ja jotenkin sekava. Yhdessä huoneessa oli näyttely Den moderna staden, jonka vuoksi itse asiassa sinne menin. No, se oli ihan kiinnostava: tarkoituksena oli kiinnittää kaupunkilaisten huomio kaikkeen taiteeseen, mitä ympäriltä löytyy. Opas selitti mulle ja jollekkin mummolle näyttelyn pointin. Ja oli hyvä, että selitti. Yhdessä huoneessa oli eläinmaalauksia ( ei hienoja) ja yhdessä keramiikkaa (niistä osa hienoja). Yksi kerros kattoi yliopiston taidekokoelman, joka koostui lähinnä kuninkaiden ja vastaavien muotokuvista, uskonnollisista tauluista, maisemista ja ruoka-asetelmista. Ylimmässä kerroksessa oli maalauksia, jotka oli ihan kamalia lukuunottamatta yhtä isoa taulua, joka oli kivan värinen.


Museolla











Minä ja Kustaa auringon häikäiseminä




















Ja tässä Ruotsin Euroviisuehdokkaita.
Vaikuttaa takuuvarmalta europop-meiningiltä...
Lähde: päivän DN