Höpinää tötteröön.

Oltiin keskiviikkona katsomassa Ganes-leffan ennakkonäytöstä. Dna halusi tällä tavoin palkita uskollisia asiakkaitaan (joiksi mua ja Heliä ei hyvällä tahdollakaan voinut lukea, siitä huolimatta, että istuttiin Kinopalatsissa vieläpä mainioilla paikoilla kuin tatit). Omaatuntoa helpottaakseni kaivelin muistini syövereistä faktan, että olen aloittanut matkapuhelinoperaattoireiden maailmaan tutustumisen Dna:n peruspaketilla.

Leffa oli musta aika onnistunut - riippuen toki siitä, mitä sillä sitten haettiin. Pidin siitä, että legendaarisen rock-bändin (vaikka itse asiassa leffa kertoi enemmänkin Remun vaiheista ja oli toisaalta yleisempi ajankuva) ohella sivuosissa oli muita tunnettuja muusikoita, kuten Martti Syrjä vankilanjohtajana ja Pauli Hanhiniemi rumpukauppiaana. Ja musa oli tietysti kivaa kuunneltavaa. Muutama kohta oli tehty visuaalisesti oivaltavasti. Toi höpinää tötteröön taas oli yksi Remun monista omaperäisistä lausahduksista. Nyt-liitteessä veikkailtiin sen lisäksi potentiaalisiksi yleisiksi hokemiksi siirtyvän "lisää jengaa" ja "fak on".

Kuvassa olevat myssyt saatiin niin ikään näytöksessä. Sylwia oli jättänyt omansa töihin, joten mulla on siksi feikkihattu (olikohan tää lause taasen osoitus mun melko aukottomasti etenevästä loogisesta päättelystä?). Huomatkaa kuitenkin punainen paita, jonka valkkasin tarkoituksella solidaarisuudenosoitukseksi Burman munkeille ja muille demokratian puolesta mieltään osoittaville.

Huomioita ja löydöksiä.

Kodin lähellä täällä Martissa on eräs viehättävä hiekkatie, jonka löysin kerran lenkillä ollessani. Siellä on viime aikoina tuoksunut syksy, eli toisin sanoen omenat. Lisäksi tiellä kulkiessani olen kiinnittänyt huomiota yhteen kohtaan, jossa joka kerta tuoksuu munkkirinkilät. Kummallista, koska en ole havainnut mitään leipomoa lähistöllä, eikä kukaan varmaan muuten kaiken aikaa tee munkkeja, vai tekeeköhän?
Bongasin myös all time favourite -unelmataloni samaisen tien varresta. Ah. Se on tummankeltainen funkkistyylinen, epäsymmetrinen laatikko, jonka seinillä kasvaa hieman jotain köynnöstä.

Tänään oli lämmin päivä. Niin lämmin, että musta tuntuu, etteivät ihmiset oikeastaan edes huomanneet sitä - ainakaan mitä tulee kaulahuivi- ja lapasvarustukseen, jota luonnehtisin kattavaksi. Toisaalta kuitenkin laitoin merkille, että heti kun oli hieman lämpöisempää ja aurinko paisteli, tosi moni tuli vastaan jäätelö kädessä. Muutama päivä sitten sama ei olisi tullut mieleenkään. Hassua, kuinka säätila vaikuttaa myös huomaamatta käyttäytymiseen ja mielitekoihin.

Katottiin eilen italiaisen Nanni Morettin leffa Pojan huone. Mä valkkasin sen kirjastosta takakantta lukematta pelkästään sen perusteella, että leffa kuului Rakkautta&Anarkiaa-osastolle ja oli tämän lisäksi saanut Cannesin jonkun palkinnon. Musta se oli vähän laahaava, mutta saa kiitosta loppuun lykätystä Brian Enon biisistä By This River, jota olenkin tänään kuunnellut ahkerasti. Ja italiahan on kaunis kieli, joten kuuloaistillisesti leffa saa pisteet kotiin.

Bingo-ilta.

Eilen aamuna kylmyi ensimmäistä kertaa korvat, kun pyöräilin jokivartta pitkin kouluun. Se on varmaan merkki jostain. Tämän lisäksi kauppaan on kuulemma ilmestynyt Valion mehusta uusi vuodenaikamaku. Ja ei, vaikka kyseessää voisi olettaa olevan syksy (nythän on syksy), niin kyllä ne jo talvea kauppaavat. Ja maistuu glöginomaiselta. Eilisaamu oli kuitenkin kuulas ja värikäs, nautinnollinen ja jotenkin rauhallinen, vaikka aina poljenkin lujaa vauhtia riippumatta siitä, onko kiire vai ei.

No, otsikkoon.
Oltiin Kukassa pelaamassa bingoa.
Ja se oli ihan loistavaa! Paikka oli täynnä jengiä ja ennen pelin alkua alkoi soida vanha Suomi-iskelmä, jonka avulla virittäytyminen oikeaan tunnelmaan varmistettiin. Viikon teemana oli erotiikka, minkä huomasi sekä kuuluttajan äänestä ja kirjainten kuvailusta (I niinkuin iltasuukko) sekä palkinnoista. Pöytäseurueeseen saatiin lopulta kovan yrityksen ja yhden osuman ansiosta pieni kävelevä peenis, eroottisia drinkkitikkuja sekä suklaavadelma-aromista vartalovoidetta. Tultiin hämmästyttävän huonojen tulosten johdosta siihen tulokseen, että peli perustuukin enemmän taktikointiin ja vähemmän hyvään tuuriin. Ei siinä voinut siis paljoa kavereiden kanssa keskustella, kun piti niin kovin keskittyä kuuntelemaan ja ruksimaan numeroita. Kun joku sai bingon, kaikki muut alkoivat huutaa "Huutava vääryys, huutava vääryys!!"
Tästä tehdään toivottavasti perinne. Ja joulun alla kinkkubingoon, se on jo sovittu.

Kuinka huijaan itseäni - kahvi ja minä.

Viime kevään kuluessa (ensimmäiset varoittavat merkit olivat tosin ilmaantuneet jo aiemmin) koukutuin lopullisesti kahviin - aineeseen, jonka terveellisyydestä tai haitallisuudesta ihmiselle julkaistaan tasaisin väliajoin ja suurinpiirtein vuorotellen eri lopputuloksiin päätyviä tutkimuksia.

Niinhän se menee, että ensin juo kupposen vain silloin tällöin, satunnaisesti. Sitten jo lähes päivittäin, ja lopulta on vaikeuksia muistaa päivää, jolloin olisi ollut juomatta kahvia. Tämähän on selkeästi psykologinen asia, mutta toimii yllättävän tehokkaasti ainakin mun tapauksessa.
No, silmällä pitäen alkanutta syksyä ja tulevaa notkumista erinäisissä potentiaalisissa kahvinjuontipaikoissa päätin, että kupin päivässä pitää riittää. Ja onhan se yleensä riittänytkin, ongelmana on vaan se, että jatkan vaihtamista suurempaan kuppiin.

Ns. perinteiset posliiniset kahvikupit on sinänsä sympaattisia, mutta niistä en edes aluksi lähtenyt kahviani juomaan. Turkuun muuttaessa löysin kaapista Helin suloisen, keltapunaisen, ison kupin. Käytin sitä. Nyt toin omia kamojani Pohjanmaalta, mukaanlukien suhteellisen kookkaat murokulhot. Tajusin yhtenä päivänä, että niistähän saa nerokkaan kahvikupin.

Juon siis edelleen vain yhden kupin päivässä. Sen tilavuus on kuitenkin yli puoli litraa, joten tämä selittää myös ihmetykseni siitä, miten maitopurkki voi joka kolmas päivä olla tyhjä.

Naisen pettämätön logiikka - Klasu ja minä.

Ostin eräänä päivänä C. Ohlsonilta pattereita ja antennijohdon televisioon. Maksettuani kiitin myyjää, sanoin heipat ja jätin kamat kassalle. Ulos kävellessä muistin, että jotain unohtui ja palasin hakemaan ostokseni.

Huolellisten mittailujen jälkeen tulin siihen tulokseen, että 10-metrinen antennijohto on liian lyhyt, joten pakkasin sen takaisin pussiinsa ja kävin seuraavana päivänä Klasulla vaihtamassa. Varmuuden vuoksi tuplasin pituuden, ajatellen, että on sitten mahdollisuuksia tarvittaessa vetää telkku vaikka naapurin asuntoon asti.

Kotona katsottiin hyvä reitti johdolle olohuoneesta mun huoneeseen ja kiinniteltiin se huolella teipillä kulkemaan listoja pitkin. Ovetkin saatiin hienosti kiinni johdosta huolimatta. Kun pohjatyö oli tehty, laitoin telkkarin ensimmäistä kertaa seinään, kiinnitin tyytyväisyyttä uhkuen antennijohdon, ja pienen etsinnän jälkeen löysin automaattisen virityksenkin kaukosäätimestä.
No, kanavia vaan ei ottanut löytyäkseen. Kokeiltiin uudelleen.
Tässä vaiheessa heräsi epäilys siitä, kuuluukohan huoneistomme sittenkään tänä suuren murroksen aikana onnekkaaseen ryhmään "kaapelitalous"...
Alakerran ilmoitustaulultahan se sitten selvisi vielä samana päivänä: ei, ei ja ei.
Johto sitten vaan irti listoista ja takaisin pakettiin.
Kannattaisiko jotkut asiat selvittää / varmistaa etukäteen??

Klasulla jälleen. Johdon palautuksen lisäksi ostoslistalla oli ikkunanavaamiskahva. Tässä vaiheessa olin jo oppinut tapauksesta jotain ja varmistin myyjältä (siltä samalta, jonka olin muillakin kerroilla tavannut), että kahva on standardimalli eikä siten voi olla sopimaton meidän ikkunoihin. Myyjä valitsi mulle myös patterin pyörän takavaloon.

En ole käynyt Klasulla tänään. Toisaalta kahvaa ei ole vielä otettu paketista ja patterikin makaa edelleen koskemattomana pöydällä.

Päivityksiä.

Syksy on täällä. Samoin sade. Tänään kirjaston sulkemisaikaan havahduin siihen, että 1. ulkoilmassa vihmoi viileänoloinen ja ilkeänkuuloinen sade ja 2. olin vuorenvarmasti laiminlyönyt valmistautumisen siihen. No, onneksi kyseessä oli kuuro, joka meni nopeasti ohitse ja mä selvisin kuivana mutta läksyni oppineena kotiin.

Uuden, Martissa sijaitsevan kodin mukana sain kivan kämppiksen ja oikeastaan toisenkin vielä tämän kuukauden loppuun asti. Tänä aamuna meillä oli Hesari-kerhon kokous ja kahvitteluhetki Helin kanssa keittiönpöydän ääressä, ja puolalainen Sylwia suomea osaamattomana luki omia uutisia koneelta seurassamme. Yksi lehti kirvoittaa uskomattoman paljon kommentoitavaa - tämän havaitsee vielä selvemmin, kun jollekkin voi näin välittömästi tehdä.

Nautin jokirantaa pitkin pyöräilystä ja muutenkin pienistä arkipäiviin liittyvistä jutuista, kuten uusia katuja pitkin kulkemisesta. Oon hihkunut myös mulle uudesta lähikaupasta. Vähän vastaava fiilis oli pienenä, kun meidän asuinalueelle avattiin Torni-Kioski. Siellä piti käydä päivittäin noin parin tunnin välein tekemässä keskimäärin 2 markan irtokarkkiostokset. Isommille (5 markan) ostoksille poljettiin yleensä keskustaan saakka.