Onnen hetkiä etelässä, part I

Uppsalan puolipilvisen taivaan alla jälleen.
Matkailu on ollut mukavaa, mutta jotenkin myös nautin olostani täällä, paikallaan.
Tässä palasia kaksiviikkoisesta reissusta.
















Planica - mäkihyppelyä

Kello herättämään 3.30 ja keskustaan bussille, jonka oli määrä suunnata pohjoiseen tuntia myöhemmin. Adrenaliini alkoi virrata kiitettävästi siinä vaiheessa, kun oltiin hilppasemassa pimeässä oikotietä hiljaisen moottoritien ylitse - ja tietenkin siviilipoliisiauto ajoi just silloin ohitse. Sannan kanssa tehtiin päätös ampaista karkuun, kun auto pysähtyi ja laittoi sinisen valon välkkymään. Päätös kannatti, sillä hetken juoksemisen ja yhden sillan ylityksen jälkeen todettiin pelastuneemme - toisin kuin kolme muuta seurueestamme. No, koska lähes kaikesta selviää rahalla, niin myös tästä. Oikoteiden ottamista vältettiin kuitenkin suhteellisen kiitettävästi loppureissun ajan...

Mäkihyppyyn oltiin varauduttu kokoelmalla viini- ja skumppapulloja, eikä mieleen juolahtanut, ettei alueelle mahdollisesti saa viedä lasista kamaa. Seurauksena operaatio pikahumala klo 9.30 porttien ulkopuolella. Olimme tehokkaita - eihän sitä kannustajatkaan pysty kaikkeaan antamaan selvin päin ;-) Tämän oli erityisesti sisäistänyt ruotsalainen Anders, joka lisäksi varustautui päivään kiinnittämällä pipoonsa sinisen ja keltaisen palleron ja ostamalla ison keltaisen torven. Kukaan ei koskaan saanut selville, oliko kisassa mahdollisesti mukana ruotsalaisia hyppääjiä.



Rakek - luonnonpuisto

Päivä luonnon helmassa, jonne päästiin junamatkan jälkeen lopulta pakettiauton takakontissa, mistä johtuen kukaan ei ihan tarkasti tiennyt, missä ylipäänsä ollaan. Tämä hankaloitti sitten jonkin verran löytämistä takaisin juna-asemalle, josta oli tarkoitus lähteä Koperiin siten, että Sanna ehtii illan salsa-tunnilleen ajoissa.

Paikallisten luontoihmisten konsultoinnin jälkeen päädyttiin kinttupolun ja tien välisessä valinnassa jälkimmäisen kannalle, tiedostaen, että edessä oli noin tunnin kävely mikäli kukaan ei ottaisi kyytiin - ja aikaa junan lähtöön oli noin 45 minuuttia. Eräs puolalainen poika lähti seuraksemme. Ja sitä tietä riitti ja kävelyä kesti. Onneksi paistoi aurinko, niin että tuskanhien lisäksi oli muutenkin lämmin. Koitin keventää tunnelmaa huumorin avulla, mutta se ei tuottanut toivottua tulosta. Vastaan tuli kylä, jotain teollisuushalleja ja iso tie, eikä mainintaakaan meidän kylästä. Ja aika kului. Eikä tullut niitä autoja, jotka olisivat voineet ottaa kyytiinsä. Oltiin jo myöhässä junan lähtöajasta, kun nähtiin kyltti 400 m asemalle. Juostiin loppumatka, lopulta raiteita pitkin asemaa kohti, jossa nähtiin Koperin junan edelleen seisovan. Kun oltiin jo melkein perillä, juna lähti liikkeelle ja kuski vain heilutteli meille, kun yritettiin viuhtoa sitä jarruttamaan. Vituttihan se. Sitten vaan aluspaidat aseman penkille kuivumaan ja kaupasta punaviiniä, kokista ja kertakäyttömukeja. Salsa-tuntikin pidettiin lopulta Rakekin autiolla asemalla seuraavaa junaa (2,5 h päästä) odotellessa.
Kolmas pyörämme Matceij näki asiassa sen valoisan puolen, että tunnin epätoivoinen pikakävely oli oikeastaan erinomainen aerobinen treeni. Toinen lohduttava asia oli se, että kolme muuta porukastamme otti luonnonpuistosta "oikotien" kylään, ja he saapuivat perille noin tunnin meidän jälkeemme - autokyydillä.