Stolen Golden Retro-Dream

Yhyy.

Minun ja alusta lähtien hajoamispisteessä olleen pyöräni yhteinen taival tuli tiensä päähän viime viikonloppuna, meistä riippumattomista syistä. Voin vain toivoa, että joku otti sen tarpeeseensa eikä se makaa esimerkiksi Fyrisjoen pohjassa (täällä joki on luultavasti yhtä pyöräomavarainen kuin Turussakin).
Päivän kävelemisen jälkeen marssin pyöränkumikorjaussetin kanssa ystäväni Simonin luokse ja ehdotin, että korjaamme yhdessä hänen pyöränsä, joka on ollut käyttämöttömänä pari kuukautta. Näin tehtiinkin, joskin käytännössä mä istuin sohvalla, siemailin trooppista mehua ja annoin asiantuntevia neuvoja Simonille, joka hoiti itse korjauksen. Tämän yhteistyön - tai pikemminkin onnistuneen työnjaon - seurauksena olen ajellut mummopyörällä tyytyväinen hymy kasvoilla siitä lähtien.

****************************************

Luin Hesarin nettisivuilta yhtenä päivänä jutun taiteilija Mimosa Palesta, joka kuljetti teoksensa kaupungin läpi Tennispalatsiin näyttelyyn. Otsikkona oli "Jättihäpy hämmästytti ohikulkijoita Helsingin keskustassa". Siinä kuvattiin myös erilaisten ihmisten reaktioita tämän luonnoksen nähdessään. Lopetus oli musta hilpeä: "Pale on hämmästyttänyt ohikulkijoita Helsingissä aikaisemminkin. Talvella 2003 hän ryömi Sörnäisissä ulos monimetrisestä, valaistusta täytekakusta mummoksi pukeutuneena. "
Hassua ja mielenkiintoista, miten ihmisillä on tarve hätkähdyttää toistensa maailmoja mitä eriskummallisin tavoin.

Oliko se teen arvoista?

Tiistaina avattiin meidän osakunnan kesäterassi Bryggan. Koska tapahtumaa oli hypetetty poikkeuksellisen paljon, päätettiin olla ajoissa asialla ja aloitettiin jonotus sisälle klo 20.10. Mukana oli kaksi siideriä. Jono oli tässä vaiheessa jo lähes yhden korttelisivun pituinen, mutta koska etenemistä tapahtui silloin tällöin, oltiin hilpeällä mielellä ja avattiin ensimmäinen siideri (kamala Kopparbergin makea päärynä). Sää oli lämmin ja kanssajonottojat mukavia.
Tunnin päästä havahduttiin siihen, että askelten eteenpäinottamistahti oli selvästi hidastunut eikä sisäänkäynti ollut vielä lähimaillakaan. Avattiin toinen (kyllä, kamala Kopparbergin makea päärynä) siideri. Sen sijaan bileet sisäpuolella olivat jo täydessä käynnissä. Kadulla jonottajia viihdytti sambaorkesteri ja ihmiset jammailivat.

Kuultiin, että edessä on edelleen noin kahden ja puolen tunnin jonotus. Sairasta. Kuka vähänkään tolkuissaan oleva human being jää sen kuultuaan edelleen seisomaan paikoilleen?! Aivan, me jäätiin. Koitettiin suostutella Jonathan tuomaan meille karkkeja ajankuluksi, mutta puhelu ei tuottanut toivottua tulosta. Siideritkin oli juotu. Sitten tuli tietysti vessahätä. Ja ilma alkoi viilentyä. Ja huumori loppua.
Klo 23 aloitettiin vakavamielinen keskustelu siitä, pitäisikö jo hyväksyä kohtalonsa, luovuttaa, ja suunnata paikkaan, johon saa kävellä suoraan sisälle. Tässä vaiheessa käytiin myös jälkiviisas keskustelu siitä, pitikö taas päivällä roikkua kahvilassa tuntitolkulla; ilman sitä oltaisiin jo niin sisäpuolella.

Puolen tunnin kuluttua laskettiin edessämme olevan edelleen noin 50 henkilöä, joten kivuttiin haikeina jonotusaidan ylitse kadun puolella ja polkaistiin toiseen osakuntaan. Oli pakko juoda säälittävää teetä, sillä se vaikutti ainoalta vaihtoehdolta, jolla oli mahdollisuus palauttaa edes hieman tuntoa varpaisiin. Henkisen lohdutuksen kannalta parempi vaihtoehto olisi ehdottomasti ollut punaviini.

Hmm. Palatakseni otsikossa esitettyyn kysymykseen voin silti todeta illan olleen keltaisen Lipton-pussin arvoinen. Pettymyksethän kasvattavat luonnetta - ja taas on yksi syy lisää palata Uppsiin.


Nimim. "Ensi vuonna makuupussit & retkikeitin mukaan"

Vårbal

Oikeastaan skipattiin varsinaiset bileet ja aloitettiin sen sijaan ilta meillä - vihdoin sain aikaiseksi kokata ystäville. Vietin koko päivän keittiössä (slow motion cooking) mutta nautin olostani, sillä olin varautunut pitkälliseen ruoanvalmistukseen tuomalla koneen keittiöön niin että pystyin kuuntelemaan samalla musiikkia. Tein myös loistavan soittolistan päivällistä varten. Ja söin huomaamatta noin puolet suklaasta, jonka oli tarkoitus päätyä jälkkäriin. Uskomatonta, mutta totta. Koska kukaan ei missään vaiheessa sylkäissyt ruokia ulos, Ica-instant-kahvi maistui sokerin ja maidon kera, viinipullot tyhjentyivät ja pöydässä istuttiin kauan, koin onnistuneeni vähintään kohtalaisesti.






















Tässä matkalla poseeraamaan luonnon helmaan. Kun kerrankin oli mekot päällä.






















Löydettiin hyvä kallio. Mutta kaikki ei ollut vielä kunnossa.























Tuulista. You can tell.

















Tanssia ja juhlatunnelmaa. Suoraan jatkoille meno on kuitenkin aina vähän arveluttavaa, voi tulla helposti outsider-olo. No, tanssittiin muutama oikea tanssi orkesterin tahdittamana ja sitten preferoitiin rennompaa musiikkia ja vapaampia liikkeitä.

































Käveltiin kotiin auringon jo noustua. Siistiä. Paljon ihmisiä liikenteessä, koska kaikissa osakunnissa oli tanssiaiset ja lähes kaikki sulkivat ovensa samaan aikaan. Lähdettiin kulkemaan keskustassa kahden tytön perässä, koska niillä oli hassut neon-väriset mekot päällään. No, lopulta tytöt päätyivät (mihinkäs muuallekkaan kuin) hotdog-kojulle, joten me suunnattiin Flogstaan.

Tuloksena illasta mustat jalat (koska olin tanssinut ilman kenkiä) sekä mustunut pyyhe (koska en tajunnut tarpeeksi ajoissa että jalat voi olla niin mustat).

Suomalaista footbag-maniaa ja naiskauneutta

Eli Turku-tytöt visiitillä. Jipii! Oltiin odotettu jälleennäkemistä (ja ehkäpä pitkästä aikaa myös virallista viinikerhon kokousta - vuosikokous edelleen pitämättä ja viinivarastot tarkistamatta, monelta vuodelta oikeastaan; kellarista voi siis löytyä vaikka mitä harvinaisuuksia!) koko kvartetin kanssa, mutta lopulta junasta tulivat Uppsin asemalla ulos Maiju ja Ilonainen. Ei - Mimmu ei jatkanut junamatkaa Pohjois-Ruotsiin, ja ei, hän ei myöskään jämähtänyt ruotsinlaivan discotaivaaseen kannelle 9.

Lauantai-päivä saatiin hienosti kulumaan musiikin kuuntelun, bägäilyn (kirjoitetaankos se näin?!), yleisen hengailun sekä Systembolaget-kierroksen merkeissä.






















Tässä kokkailua. Hienoa Maria, laita vaan vieraat tekemään likaiset työt. No, kylmät ja aika teollisen makuiset siiderit tekivät hommasta hieman siedettävämmän.

Virallinen footbag-ennätys tuli rikottua myös, ensimmäisissä harjoituksissa, voitteko kuvitella!!? Se on nyt 7. Kesän tavoitteeksi asetettiin suhteellisen yksimielisesti huikeat 10. Myös kauden myöhemmin huipentavaa kisamatkaa suunniteltiin alustavasti.


















Illalla Euroviisujen kisakatsomo. Kaikki valitsivat oman suosikkimaansa. Lauluja ei saanut kuunnella ennen päätöksen tekemistä ja samaa maata ei saanut valita kuin jollain muulla. Maijun kanssa me taisteltiin vähän Olasta, kun oltiin varmoja Ruotsin ylivoimasta, mutta mä sitten päädyin Kreikkaan, kun ne lauloi jotain Mariasta. Aika huono valinta. Mutta niin oli monella muullakin.

Jossain vaiheessa (täytyy olla silloin, meidän viinilaatikosta oli jo tiristetty viimeisetkin pisarat...) Euroviisujen tunnarin kajahtaessa ilmoille Ilona hihkaisi, että Heiiiiii, Suomen kansallislaulu tulee!! Siitä sitten vaan sovittamaan sanoja paikoilleen - mallia vaikka Boratista ja Kazahkstanin kansallislaulusta US and A:n melodiaan :-)

















Alkuillan tunnelmia. Maiju ja pojat.

















Ilona ja Linea.






















Sverige på scenen. Maijun vuoro hurrata!

















Go Ukraina! Vähän kuin Teletappi.

















Cat ja Jonathan. Tanssit alkoivat viereisessä huoneessa.

















Juhu. Kom nu.






















So happy.






















Mirca dancing.






















Simon ja Tom. Not dancing.
























Suloista.

Iltaa oli tarkoitus jatkaa Orange-klubilla, jonne lopulta vain Maiju selvisi sisälle asti - viettääkseen aikansa vessajonossa tullakseen sen jälkeen takaisin ulos...
Falafel vaikutti tässä vaiheessa olosuhteisiin nähden parhaalta ajatukselta, ja se maistuikin mainiolta (ainakin niiden mielestä, jotka eivät jo tässä vaiheessa nukkuneet!)


















Jonathan keskittyi lähinnä haaveiluun.

















Ja lopulta aamu valkeni. Ei ollut väsy eikä millään tavalla levoton olo.

Sitten kaupunkikierrokselle...






















Linna.


Ja kahvilaan...





































Hmm. Aika meni liian nopeasti. Toivoin salaa, että tytöt myöhästyvät paluulaivastaan, joutuvat palaamaan Uppsiin ja pysyvät täällä ainaskin viikon!!

Didn't happen. Mutta meillä oli hauskaa joka tapauksessa.

Koulussa

Heräsin aamulla klo 6 - snoozetin tunnin ja sitten asettauduin olohuoneeseen lukemaan oikeustapauksia päivän seminaaria varten. Join kahvia, vaikkei pitänyt. Olin virkeä ja hyvällä tuulella, sillä päivästä oli tulossa kaunis.

Ryhmätapaaminen kahvilassa klo 10. Olin ainoa ajoissa, muut viisi tupsahtelivat paikalle seuraavan puolen tunnin kuluessa. Yksi ei meinannut löytää perille. Meillä oli kaksi tuntia aikaa valmistautua seminaariin, joten aloitettiin kahvilla. Puolen tunnin päästä oltiin niin valmiita kuin olla voi, joten haettiin lisää kahvia. Keskusteltiin mm. Uuden-Seelannin lampaista, auto-onnettomuuksista, kesäsuunnitelmista, maantiedosta sekä Aleksanteri Suuri -myytistä (eräs australialainen tyttö oli pitkään luullut, että ko. henkilö on taruolento).

Seminaari oli vähän puuduttava, mutta pysyttiin asiassa kiinni, sillä meidän esitys oli viimeisenä. Pitkällisen Garcia Avellon -oikeustapauksen ja sukunimien vaikutuksen ihmiseen analysoinnin jälkeen eräs tyttö kertoi esimerkin tilanteesta, jolloin liettualainen vaimo voi olla ottamatta miehensä sukunimen, vaikka se muuten onkin velvollisuus. Eli jos vaikka miehen sukunimi on Kananmuna (liettuaksi siis tietenkin), ja vaimosta tulisi sanan taipumisen johdosta PaistettuKananmuna, se voisi tuntua kiusalliselta, joten silloin laki sallii oman sukunimen säilyttämisen. Tässä vaiheessa mä repesin, ensin ääneen, ja hihittelin sitten loppuajan itsekseni.

Klo 14 tajuttiin, että seminaari on ohitse, eikä me ikinä päästy estradille esittämään syväluotaavia analyyseja oikeustapauksistamme.



Tässä ihan asiayhteyteen liittymätön varis, joka nautti lounassalaatistaan viime sunnuntaina Ilonan, Maijun ja mun naapuriterassipöydässä.

Mitä tein tänään

Aurinko paistoi, joten päätin mennä joelle lukemaan. Hain ison mukillisen lattea mukaani, ja suklaata kyytipojaksi. En ole sitä pitkään aikaan syönytkään. Oikeasti. Tuulenpuuskat saivat jossain vaiheessa uskomaan, että sukat kannattaa laittaa kiltisti takaisin jalkaan, vielä ei ole kesä, ei edes - tai varsinkaan - Uppsissa.

Joella oli akateemiset soutukilpailut ja väliajalla tuli musiikkia. Mulle tuli ihan nostalginen olo, kun ilmoille kajahti Joan Osbornen God, sillä kuunneltiin sitä MTV:ltä kuudennen luokan leirikoulureissulla Levillä. Hassua. Ja osasin sanat edelleen, ihan kuin silloinkin.

Kouluartikkeli avioeroasioihin liittyvistä eurooppalaisista periaatteista osoittautui puuduttavaksi, joten järjestin itselleni ranskantunnin keskittymällä periaatteiden käännöksiin itse substanssin sijasta. Lausuin sanoja ääneen. Luulen, että se oli hyödyllistä, joskin mahdollisesti hämmentävää jokirantanaapureilleni.

Valborg

Uppsala on kuuluisa vappuperinteistään, ja mekin saatiin etukäteen ohjeet päivän viettämiseen. Päätettiin kuitenkin ottaa varman päälle ja aloittaa jo lauantaina, jotta sitten varsinaisena aattona on homma hallussa. Myös Heli saapui vierailulle ja juhlistamaan ensimmäistä iltaa, joka olikin varsin mainio. Aloitettiin synttäripäivällisellä ja kakulla sekä erinomaisiksi osoittautuneilla tuliaispunaviineillä (muistuttivat itsestään myös seuraavana aamuna ü).

















Seuraavana päivänä grillausta ja leppoista yhdessäoloa.

















Vappuaamuna kävi käsky ilmaantua shamppanja-aamiaiselle klo 8, mikä tarkoitti jälleen liian lyhyitä yöunia ja hienoista levottomuutta ihmisten keskuudessa. Kuplivan valinnassa oli panostettu enemmänkin määrään kuin laatuun - tämä huomattiin siinä vaiheessa, kun jokaisen skoolauksen ja hörppäisyn jälkeen nousivat käsikarvat hetkeksi pystyyn. Mansikka lasissa ei juurikaan pelastanut tilannetta. Irtokarkit, kahvi ja croissantit pärjäsivät paremmin.






















Matka jatkui keskustaan seuraamaan joella käytyä seilauskilpailua. 90 joukkuetta oli askarrellut itselleen mitä mielikuvituksellisempia paatteja, joilla ne sitten lipuivat kaupungin läpi laskien matkalla myös pienen kosken.
































Nimenomainen putous koitui itse asiassa monen hataran viritelmän kohtaloksi, ja joessa ajelehtikin erinäisiä paloja erinäisistä aluksista. Tässä nakki, joka oli ilmeisesti kadottanut sekä sämpylänsä että matkustajansa.


















Iltapäivä vietettiin puistossa live-musiikin parissa, ja siellä olikin ihan festari- ja kesäfiilis! Juhu.
































French-trio Cat, Stephanie, Celine






















Virallinen skumppahetki. Sebastian ja sen kaveri.






















Asetelmassa Simon, Jonathan ja Tobias.






















Joachim, sooooo happy.

















Tom & Mirca

















Lepohetki Linean kanssa.


Ansaittujen päiväunien jälkeen sytytettiin grilli ja marinoitiin kanat. Järjestyksen olisi ehkä voinut valita hieman toisin, huomasimme myöhemmin.

















Grill Bill 1 & 2

















Iltajuhlat Norrlannin osakunnassa olivat jo hieman pakottamista, vaikka hauskaa olikin.
Ja niin kävi, että jalat pöydällä istuttiin ja tökittiin vuorotellen toisiamme hereille (Linean pirteä ilme on silkkaa hämäystä)...

















...samoin kuin meidänkin.