Väreitä.

Väreitä on Ilmari Sarkin vuonna 1965 ohjaama "moderni elokuva, visuaalinen ja kauniisti kuvattu unenomainen tutkielma luonnosta ja alastomuudesta". Aikanaan sitä mainostettiin myös ensimmäisenä suomalaisena nudisti-elokuvana.
Käytiin eilen katsomassa, mitä tämä kuvaus käytännössä tarkoittaa.
Hmmm. Kömpelö, koominen. Pääosassa oli yksin meren rannassa asuva mies, jonka alitajunta teki tepposet lähettäen merenneitoja mm. hänen verkkoihinsa. Mua nukutti, mutta se ei ollut pelkästään leffan syy. Heikki Sarmannon säveltämä teemabiisi oli aika kiva, ja se jäikin soimaan kaikkien päähän soituaan ensin tunnin verran kankaalla. Elokuvan kertoja piti yllä jännittävää tunnelmaa runollisilla lausevalinnoillaan, kuten "Tapahtumattomuuden tyyneen pintaan on syntynyt pyörre" ja "Veneen nimi on epätoivo, tuulen suuntana kadotus". Ihmiset hymähtelivät kohdissa, joiden alkuperäisenä tarkoituksena ei varmaankaan ole ollut huvittaa katsojia.

Tällä viikolla meillä oli koulussa puhumassa KKO:n presidentti Pauliine Koskelo. Odotettiin mielenkiinnolla luentoa, joka osoittautui kuitenkin jollain tavalla pettymykseksi. Asia oli aika peruskamaa, joskin sen verran hän kritisoi Suomen tuomioistuinlaitosta ja oikeustieteellistä yliopistokoulutusta, että siitä oli saatu revittyä kunnon otsikot Turun Sanomiin (eilen aamulla seminaarissa paljastui samalla, kuka lukee ja mitä lehteä, sillä pääkaupunkiseudun paikallislehden tilaajat eivät tienneet tästä "kohusta" mitään). Jännittävä ristiriita syntyi juuri siitä, että vaikka Koskelo puhuikin suhteellisen monotonisesti, hän saattoi samalla huomaamattomasti esittää vahvaakin kritiikkiä. Mulle kuitenkin jäi semmoinen olo, että harmahtavan nutturan takana on kiinnostava ja miellyttävä persoona. Lisäksi huomioitiin hänen kauniin helmiäisiksi lakatut kyntensä - ja todettiin Helin kanssa omia tarkasteltuamme, että meillä ei ainakaan sillä mittapuulla ole mitään asiaa Korkeimpaan oikeuteen...