Viime kevään kuluessa (ensimmäiset varoittavat merkit olivat tosin ilmaantuneet jo aiemmin) koukutuin lopullisesti kahviin - aineeseen, jonka terveellisyydestä tai haitallisuudesta ihmiselle julkaistaan tasaisin väliajoin ja suurinpiirtein vuorotellen eri lopputuloksiin päätyviä tutkimuksia.
Niinhän se menee, että ensin juo kupposen vain silloin tällöin, satunnaisesti. Sitten jo lähes päivittäin, ja lopulta on vaikeuksia muistaa päivää, jolloin olisi ollut juomatta kahvia. Tämähän on selkeästi psykologinen asia, mutta toimii yllättävän tehokkaasti ainakin mun tapauksessa.
No, silmällä pitäen alkanutta syksyä ja tulevaa notkumista erinäisissä potentiaalisissa kahvinjuontipaikoissa päätin, että kupin päivässä pitää riittää. Ja onhan se yleensä riittänytkin, ongelmana on vaan se, että jatkan vaihtamista suurempaan kuppiin.
Ns. perinteiset posliiniset kahvikupit on sinänsä sympaattisia, mutta niistä en edes aluksi lähtenyt kahviani juomaan. Turkuun muuttaessa löysin kaapista Helin suloisen, keltapunaisen, ison kupin. Käytin sitä. Nyt toin omia kamojani Pohjanmaalta, mukaanlukien suhteellisen kookkaat murokulhot. Tajusin yhtenä päivänä, että niistähän saa nerokkaan kahvikupin.
Juon siis edelleen vain yhden kupin päivässä. Sen tilavuus on kuitenkin yli puoli litraa, joten tämä selittää myös ihmetykseni siitä, miten maitopurkki voi joka kolmas päivä olla tyhjä.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment